Juurakko mädäntyy helposti, joten kasvualustan täytyy olla vettä läpäisevää eikä vettä saa jäädä seisomaan esimerkiksi ruukun pohjalle/aluslautaselle.
Oltiin ihan maanisina yhden työkaverin kanssa ja laitettin kukkia esille paremmin, kun nämä pöydät oli yksi sekamelska. Ja oi katsokaa kuinka silmä lepää! Nyt on värimaailma harmonisempi, isommat kukat on samassa paikassa, pienemmät taas eri puolella.
Tein tämän puolen itsenäisesti: vähän keltaista, ruosteen ja vihreän sekoitusta. Tämmöinen luovajuttu on ihan bestest!
Tänään päivä meni älyttömän nopeasti, koska puuhaa todellakin riittää! Sipulit valtasivat sisätilat joten siellä on pyörremyrsky meneillään. Minä olin taas letkun päässä kastelemassa ulkokasveja. Se on nyt yksi lempipuuhistani, kumpparit jalkaan ja menoks ihan intopinkeenä ja mielissäni. Muut huokaisevat helpotuksesta tästä työnjaosta, ovat olleet kastelupuuhissa vähän kauemmin kuin meikäpoika.



No comments:
Post a Comment