Tuesday, August 12, 2025

65.




Asiakaspalvelu on yksi valinnaiseni ja aloitin työharjoitteluni tänään Herttoniemen Puutarha nikkareissa. Päivä alkoi kaatosateessa joten puuhailimme alkuun sisätiloissa etsimällä työvaatteita ja kiertelemällä paikkoja.


Aamunakki oli kukkien paketointi treenausta. Opettelin myös kassan käyttöä ja rahastinkin jo päivän aikana pari asiakasta eli sekään ei enää kuumota. Suoraan vaan syvään päätyyn.


Aika räpellystä oli tämä pupun korvien sitominen orkidean kanssa…On sitä kyllä ihan sormi näissä, juuri tämän takia en ole kukkasidonnassa. Olisi kuumottavaa tehdä kukkakimppua asiakkaan odottaessa. Ohjaaja Kati teki oman versionsa pupun korvista taidokkaasti ja oli kyllä paljon hienomman näköinen, voin kertoa 🤣

Päivän kasvi haaste on taas täällä! He pistivät silmään väriloistonsa kera eli saanen esitellä: keijunkukka ja latinankieliseltä nimeltä Heuchera. Kuvioita ja värejä löytyy montaa eri lajia. Ne ovat helppohoitoisia perennoja ja pitävät ravinteikkaasta maasta. Keijunkukat ovat kauniita aikaisin keväällä syksyyn saakka ja ne menestyvät aurinkoisessa tai puolivarjoisessa paikassa.

      

        Buddha patsaat kutsuivat minua luokseen. Ommmm.


               

Oli antoisa ensimmäinen päivä. Huomenna mennään taas.

No comments:

Post a Comment

103.

  Omenapuiden leikkausta tämän apinalauman kanssa